Kaikki hitaat planeetat peruuttavat

heinä 24, 2022 | Astrosää

Heräsi uteliaisuus, mitä kaikkien hitaiden planeettojen samanaikainen peruuttaminen voisi tarkoittaa.  Kaikki ennen selkeät asiat vaikuttavat käännetyn ylösalaisin. Tulin johtopäätökseen että ajan henki kuuluukin olla näin, vaikkakin seuraukset voivat olla ikäviltäkin tuntuvia. Erottelukykyä koetellaan ja sokea uskominen julkiseen narratiiviin saattaa kokea kolauksen ajan kuluessa.

6 planeettaa peruuttaa 46 päivän ajan

Kaikki hitaat planeetat peruuttavat. Nämä ovat pluto, neptunus, uranus, chiron, saturnus ja jupiter.

Maksimi saavutettiin 2021 ja suunta on tällä hetkellä kohti selkeämpiä aikoja, vaikkakin melko hitaasti.

Planeettojen peruutusten aikaan asiat eivät tuppaa olemaan niin selkeitä kuin tavanomaisesti. Pikemminkin vaikuttaa julkisivun takana tapahtuvan muuta kuin kerrotaan.

Kaikki 6 hidasta planeettaa peruuttavat samanaikaisesti 46 päivän ajan (24.8. – 9.10.2022).

2021 6 hidasta planeettaa peruuttivat 49 päivän ajan (19.8.2021 – 7.10.2021).

2020 6 hidasta planeettaa peruuttivat 29 päivää samanaikaisesti.

2019 5 hidasta planeettaa peruuttivat samanaikaisesti 73 päivää

2018 5 hidasta planeettaa peruuttivat samanaikaisesti 7 päivää

Ihmisen, tai minkä tahansa syntymäkartalla peruuttavat planeetat kertovat korostuneesta opinläksystä, karmasta, joka tulee väistämättä kohdattavaksi elämän aikana, peruuttavan planeetan teeman ja aspektien mukaisesti.

200 vuoden aikana tämä tapahtui myös 1942 – 1946

Kaikkien hitaiden planeettojen samanaikainen peruuttaminen on tapahtunut myös 1942, 1943, 1944, 1945 ja 1946. Pisin samanaikainen peruutusjakso oli 1944, jolloin se kesti 39 päivän ajan.

Tulevaisuus vuoteen 2100 saakka

6 hidasta planeettaa peruuttavat samanaikaisesti:

2023 37 päivän ajan (4.9. – 11.10.)
2024 3 päivän ajan (9. – 12.10)

Tämän jälkeen 5 hidasta planeettaa peruuttavat vuosittain pluto mukaan lukien useiden vuosien ajan, ainakin vuoteen 2030 saakka mutta todennäköisesti useita vuosia pidempään.

Tutkimallani aikavälillä vuosittain pluto mukaan lukien peruuttaa 3 – 6 hidasta planeettaa. 3 ja 4 on siten alle keskiarvon, 5 ja 6 yli keskiarvon.

Kaksinaisuus

Luomisteoriankin mukaan maailmassa on vastakkainasettelua. Hyvä – paha, musta – valkoinen jne. Astrologisesti ajatellen nyt eletään aikaa jolloin tämä asettelu on lähellä maksimia jos perusteena käytetään planeettojen samanaikaista etenemistä ja samanaikaista etenemistä.

Nämä peruuttamisjaksot ovat näinä vuosina ajoittuneet syksyyn. Toisaalta taas samanaikaiset etenemiset ovat ajoittuneet kevätpuolelle. Nämä vaiheet eivät siis ole tasaisesti keskenään sekoittuneita vaan toisistaan erityneitä. Käytännössä tämä voisi ilmetä suurempana amplitudina näiden vaiheiden välillä, ees-taas -meininkinä, soutamisena ja huopaamisena.

Tänäkin vuonna kaikki hitaat planeetat etenivät samanaikaisesti 19.1. – 29.4.2022. Tämän jälkeen pluto lähti peruuttamaan 8.10.2022 saakka. Minulle on muodostunut käsitys jonka mukaan pluton peruuttamisen aikana vallankäyttö saattaisi olla suuremmalla todennäköisyydellä manipuloitua. Onhan se planeetoista vaikutusvaltaisin sekä sen teemat ovat juurikin vallankäyttö ja manipulointi.

Aikaisempia kirjoituksia

Kohti unelmaa

Kohti unelmaa

Tuntuuko että välillä on ajanjaksoja jolloin unelmat saavat sijaa ja konkrettista muotoa elämässä? Että niillä on mahdollista toteutua ihan käytännössä? Joillekin tällaista mahdollisuutta tarjotaan parhaillaan ja voimakkaimmin se tällä kertaa osuu kalojen merkkiin.

lue lisää
Suomi 2025

Suomi 2025

Mitä mahtaa Suomelle kuulua vuonna 2025?

Onhan tätä tavallaan odotettu nähtäväksi. Jokin aavistus on ollut jo kohta 6 vuotta. Maailma ja Suomi oli v. 2019 kovin toisen näköinen kuin nyt. Paljon on tapahtunut ja tuntuu että siitä olisi jo ikuisuus. Olin silloin Suomen astrologisen seuran kevätpäivillä Helsingissä luennoimassa Sepon kanssa aiheesta ”Maailma ja me 1914 -2034”. Hyvä asia Suomen kannalta 2025 lienee että vuuosi loppuu kuitenkin joskus.

lue lisää
Henkisten ominaisuuksien uusi aika

Henkisten ominaisuuksien uusi aika

Neptunus on tyypillisin selvänäkijöiden, noitien tai velhojen planeetta. Se edustaa useimmille näkymätöntä maailmaa ja useimmat eivät taida myöntää sen edustamien asioiden olemassaoloa. Se on mystinen, ei-konkreettinen planeetta, joka aloittaa nyt toisen kierroksensa eläinradalla löytämisensä (1846) jälkeen. Eläinradan ensimmäiseen merkkiin oinaaseen se siirtyi 1874 – 75.

lue lisää
Copyright © 2025Arto Virtanen

Tietosuoja

Astrostudio
Yleistä tietosuojasta

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat mielestäsi mielenkiintoisimpia ja hyödyllisimpiä.