Mars Härässä 5.7. – 20.8.2022

heinä 6, 2022 | Astrosää

mars

Mars on siirtynyt aloitteellisesta ja ehkäpä hektisestäkin oinaan merkistä rauhalliseen mutta päättäväiseen ja konkreettisesti aikaansaavaan härän merkkiin loppukesän ajaksi. Vaikka härkä rauhallinen onkin, mars kohtaa myös uranuksen tänä aikana, tarkka ajoitus on 1.8. Edellisestä marsin ja uranuksen kohtaamisesta on myös pari vuotta.

Koskä härkä on konkreettinen maaelementin merkki, alkaa näkyvääkin jälkeä syntyä. Härän hitaanpuoleisestakin luonteesta huolimatta, energiassa on uranusmaista uudisraivaajahenkeä. Taitaa tulla todella yllätyksellinen loppukesä, odotellaanpa elokuun alkua. Voipi olla nopeita yllätyksiä ilmassa… Toivotaan ettei kenenkään käämi lämpene siitä liikaa.

 

On myös yhdenlainen ”sattuma” että marsin ja uranuksen kohtaaminen osuu aivan tarkasti kuunsolmulle. Tämä on tapahtunut viimeksi keväällä 2007. 

Kuunsolmu viestii tuntemattomasta ja uranus erilaisuudesta ja uudistumisesta. Jostakin käänteestä, hypystä tuntemattoman päälle voi hyvinkin olla kyse.

Härkä

Edellisestä kerrasta mars härän merkissä on jo pari vuotta ja viime viikot härät ovat saattaneet hyvinkin odottaa jotakin asiaa alkavaksi tai aloitettavaksi. Loppukesän aikana härkä saa boostin liikkeelle lähtöön marsin starttaamana. Jos olet syntynyt 8.5. tai lähellä sitä niin sittenhän saat tästä jackpotin… se kun osuu syntymäkarttasi auringolle ihan täsmänä.

Jos syntymäpäiväsi on jossakin muussa kuussa mutta kuitenkin 8. päivän lähellä niin tästä riittää sinullekin muodossa tai toisessa. Jotain ylläriä siis tiedossa. ”Parhaimman haasteen potista kerää vesimies. Leijonalla on jo omakin mahdolisuus vaikuttaa asian etenemiseen kuten skorpionillakin. Parhaimman puolen pisteet keräävät ravut ja neitsyetkin. Kalat ja kauriit saavat myös hyvän tilaisuuden mutta se onkin jo enemmän omasta itsestä kiinni mitä tämä voisi tuoda.

Uranuksella on myös vapauttava voima. Kaikki varmaan tietää mitä tapahtuu kun uraani halkeaa, se tuottaa lamppuun valkeaa. 

8.8.2022 mars heittää haasteen vanhoille normeille neliöidessään saturnusta. Energiaa ei ole jaossa pakkopullaan eikä turhauttaviin normeihin silloinkaan. Mars on vielä uranusvaikutuksessa ja etsii turhautumisen paikkoja.

Kun vielä hiukan edetään, mars tekee sekstiilit neptunuksen kanssa 11.8. ja kolmiot pluton kanssa 14.8. ja edelleen jonkinlaisen uranusvaikutuksen alla. Nämä ajankodat ovat pääosin sujuvassa kategoriassa.

Ken tarotteja tuntee niin ilman muuta tuleet narrikortti. Sehän on rohkeasti menemässä suuntaan jonne veri vetää vaikka hiukan hirvittäisikin. Ja luottamaan elämän kantavaan voimaan, vaikka mitään takeita siitä ei etukäteen olisikaan.

Suomi-astrologiaa

Suomen astrologiseen karttaan, sen toimintakykyä edustavaan marsiin 1.8.2022 tapahtuva, härän 18 asteessa marsin, uranuksen ja kuunsolmun kohtaaminen osuu erityisen hyvässä kulmassa. Jotain toivoa ja uudistavaa tuo lupailisi ja vieläpä melko helpohkosti. Katsotaan, näkyykö mitään…

Aikaisempia kirjoituksia

Kohti unelmaa

Kohti unelmaa

Tuntuuko että välillä on ajanjaksoja jolloin unelmat saavat sijaa ja konkrettista muotoa elämässä? Että niillä on mahdollista toteutua ihan käytännössä? Joillekin tällaista mahdollisuutta tarjotaan parhaillaan ja voimakkaimmin se tällä kertaa osuu kalojen merkkiin.

lue lisää
Suomi 2025

Suomi 2025

Mitä mahtaa Suomelle kuulua vuonna 2025?

Onhan tätä tavallaan odotettu nähtäväksi. Jokin aavistus on ollut jo kohta 6 vuotta. Maailma ja Suomi oli v. 2019 kovin toisen näköinen kuin nyt. Paljon on tapahtunut ja tuntuu että siitä olisi jo ikuisuus. Olin silloin Suomen astrologisen seuran kevätpäivillä Helsingissä luennoimassa Sepon kanssa aiheesta ”Maailma ja me 1914 -2034”. Hyvä asia Suomen kannalta 2025 lienee että vuuosi loppuu kuitenkin joskus.

lue lisää
Henkisten ominaisuuksien uusi aika

Henkisten ominaisuuksien uusi aika

Neptunus on tyypillisin selvänäkijöiden, noitien tai velhojen planeetta. Se edustaa useimmille näkymätöntä maailmaa ja useimmat eivät taida myöntää sen edustamien asioiden olemassaoloa. Se on mystinen, ei-konkreettinen planeetta, joka aloittaa nyt toisen kierroksensa eläinradalla löytämisensä (1846) jälkeen. Eläinradan ensimmäiseen merkkiin oinaaseen se siirtyi 1874 – 75.

lue lisää
Copyright © 2025Arto Virtanen

Tietosuoja

Astrostudio
Yleistä tietosuojasta

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat mielestäsi mielenkiintoisimpia ja hyödyllisimpiä.