Suunta hukassa?

touko 4, 2022 | Astrosää

Mars ohittaa neptunuksen 18.5.2022

 

Marsin ja neptunuksen yhtymä tapahtuu 25 asteessa kaloja. Tällaisessa toimintaenergiassa on vaikea hahmottaa mitään selkeää toimintatapaa ja parhaiten tämä soveltuu kaikkeen luovaan tekemiseen. Suunta hukassa -tunnelmaa on nyt ilmassa. Mars jo yksistäänkin kaloissa kulkiessaan on ikäänkuin vailla suuntaa, loogisuutta tai järjestelmällisyyttä. Neptunus lisää vaikutusta.

Suunta hukassa?

Aikaan liittyy myös korostuneempi todennäköisyys ns. False-flag eli hämäysoperaatioihin sekä toisaalta asioiden paljastumiseen. Huijausmeininkiä ilmassa… Paljastukset ajoittunevat enimmäkseen toukokuun loppupuolelle, ajalle kun mars on mennyt neptunuksen ohi.

Mars ohittaa neptunuksen suunnilleen parin vuoden välein. Kalojen merkkiin mars tuli 15.4. ja siirtyy oinaaseen 25.5. Sen jälkeen toimintaenergia on täysin toisen tyyppistä, paljon suoraviivaisempaa kuin kalojen vailla suuntaa oleva intuitioon ja hetkessä elämiseen perustuva toiminta. 

Tässä ajanlaadussa on siis pyrittävä elämään mahdollisimman paljon hetkessä, asioiden organisointi kovin tiukkaan aikatauluun tai malliin sidottuna ei nyt toimi erityisen hyvin. Asia kerrallaan sitä mukaa kuin vastaan tulee.

Marsin ohitus neptunukselle on vaikutukseltaan voimakas. Se on aina kaksiteräinen miekka ja omasta suhtautumisesta sekä ajan laadun oivaltamisesta kiinni. Usein jälkeenpäin oivaltaa tapahtumien ja sähläämiseltä tuntuvan ajan ja tapahtumien merkityksellisyyden ja kohtalonomaisen ajoituksen.

Mitä lähempänä syntymäpäiväsi on kuukauden puoliväliä, sitä voimakkaammin marsin ja neptunuksen yhtymä osuu horoskooppimerkkiisi jonkinlaisessa aspektissa. Voit myös tarkistaa mitä tähtikartallasi on 25 asteessa.

Mars ja neptunus ovat kohdanneet kaloissa vuosina 2013, 2015, 2017, 2018 ja 2020. Viimeinen kohtaaminen tapahtuu 2024. Sen jälkeen neptunus siirtyy oinaan merkkiin.

Horoskooppimerkit

KALAT, RAPU JA SKORPIONI SAAVAT PARHAAT PALAT

Näihin vesimerkkeihin tapahtuma antaa luontaista potkua varsinkin luovuudella toteutettaviin asioihin mutta myös mahdollisuuden hämmästyttäviinkin sattumiin. Kaloille tämä voi tuoda kohdalle jotakin hyvin suurta ja uutta tilaisuutta. Tällainen yhtymä voi merkitä kaloille myös jonkin asian häipymistä joka sitten tekee jotakin tarkoituksellisempaa mahdolliseksi. KAURIS JA HÄRKÄ ovat myös aspektin antoisalla puolen.

KAKSOSET, NEITSYT JA JOUSIMIES SAAVAT HAASTEEN

Kaksoset saavat voimakkaimman haasteen ja hyvin tyypillistä on mahdottomuus paljoakaan itse vaikuttaa jonkun asian poistumiseen oman elämän vaikutuspiiristä. Neitsyelle ja jousimiehelle kyse lienee enemmänkin omiin odotuksiin pettymisestä. Heillä lienee kuitenkin vaikutusmahdollisuutta tapahtumien käänteisiin jossakin määrin. Jousimehelle ajan laatu toimii lievimmin ja mielestäni tuo varoitusmerkkejä huomattavaksi.

Suunta hukassa?

Aikaisempia kirjoituksia

Kohti unelmaa

Kohti unelmaa

Tuntuuko että välillä on ajanjaksoja jolloin unelmat saavat sijaa ja konkrettista muotoa elämässä? Että niillä on mahdollista toteutua ihan käytännössä? Joillekin tällaista mahdollisuutta tarjotaan parhaillaan ja voimakkaimmin se tällä kertaa osuu kalojen merkkiin.

lue lisää
Suomi 2025

Suomi 2025

Mitä mahtaa Suomelle kuulua vuonna 2025?

Onhan tätä tavallaan odotettu nähtäväksi. Jokin aavistus on ollut jo kohta 6 vuotta. Maailma ja Suomi oli v. 2019 kovin toisen näköinen kuin nyt. Paljon on tapahtunut ja tuntuu että siitä olisi jo ikuisuus. Olin silloin Suomen astrologisen seuran kevätpäivillä Helsingissä luennoimassa Sepon kanssa aiheesta ”Maailma ja me 1914 -2034”. Hyvä asia Suomen kannalta 2025 lienee että vuuosi loppuu kuitenkin joskus.

lue lisää
Henkisten ominaisuuksien uusi aika

Henkisten ominaisuuksien uusi aika

Neptunus on tyypillisin selvänäkijöiden, noitien tai velhojen planeetta. Se edustaa useimmille näkymätöntä maailmaa ja useimmat eivät taida myöntää sen edustamien asioiden olemassaoloa. Se on mystinen, ei-konkreettinen planeetta, joka aloittaa nyt toisen kierroksensa eläinradalla löytämisensä (1846) jälkeen. Eläinradan ensimmäiseen merkkiin oinaaseen se siirtyi 1874 – 75.

lue lisää
Copyright © 2025Arto Virtanen

Tietosuoja

Astrostudio
Yleistä tietosuojasta

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat mielestäsi mielenkiintoisimpia ja hyödyllisimpiä.