Löytyykö yhteisymmärrys?
Kun maailmantilanne on kuin ww3:a odotettaisiin, on ehkä hyvä katsoa asiaa astrologisesta näkökulmasta. Mediassakin kuvataan nyt ajan laatua samoin sanoin kuin astrologiasta oli nähtävissä 2019. (Maailma ja me 1914 – 2034) Videon alussa Seppo kertoo maailman tilanteesta ja minä Suomen tilanteesta.
Varmaa on että USA:lla ja Venäjällä on mahdollisuus vaikuttaa koko maailman tilanteeseen. Jotkut tuntuvat jopa pelkäävän sodan loppumista. Herrat tapasivat Helsingissä 2018 ilmeisen hyvässä yhteisymmärryksessä. Mutta miten heidän astrologiset karttansa ovet keskenään suhteessa toisiinsa?
Putinin astrologisesta syntymäkartasta puuttuu mm. nousumerkki (punainen nuoli vasemmalle), koska syntymähetken kellonaikaa ei ole käytettävissä.
Putin on vaaka ja Trump on kaksoset. Molemmat ovat ilmaelementin merkkejä. Tämä yhdistelmä on klassinen esimerkki keskinäisestä toimeentulemisesta, tai paremminkin helppouden fiiliksestä. Nämä merkit ovat harmonisessa asemassa toisiinsa nähden eikä näiden välillä ole mitään jännitettä. Horoskooppi- eli aurinkomerkin kannalta siis kaikki parhain päin. Putinin aurinko on 13° vaakaa ja Trumpin 22° kaksosia.
Aurinko on energiaplaneetoista se toinen ja toinen on mars. (Juu, aurinko ei ole planeetta mutta tässä yhteydessä…). Aurinko siis paistaa aivan parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta entäpä roomalaisten sodan jumala, mars?
Mars toiminnan energiana edustaa aurinkoa suurempaa voima ja sikäli kuvastaa vielä enemmän joko taisteluenergiaa tai yhteistyöenergiaa. Jos marsit ovat törmäyskurssilla niin siinä helposti kipinät sinkoilevat ja nyrkki osuu silmään. Jos aikoo jonkin kanssa tehdä yhdessä jotakin konkreettista ja marsit hiertävät, on tosiaan parempi että molemmat puuhastelevat omiaan.
Putinin mars on 26° jousimiestä ja Trumpin 26° leijonaa. Näiden suhteen asia on täysin samoin kuin heidän horoskooppimerkeilläänkin. Harmonisemmin ne eivät voisi olla suhteessa toisiinsa. Jopa astelukukin on molemmilla sama.
Mitä tästä seuraa?
Putin ja Trump muodostavat keskenään harvinaisen harmonisen parivaljakon jos niikseen tulee. Heidän kaikki energiaplaneettansa ovat ristiin ja rastiin vain tukemassa toistensa aurinkoa ja marsia. Nämä eivät tule riitelemään keskenään. Ameriikan ja Venäjän välille ei tule sotaa niin kauan kuin nämä herrat ovat asiasta päättämässä.
Mikäli Trumpilla ja Putinilla on yhteinen päämäärä, on vaikea kuvitella parempaa parivaljakkoa sitä toteuttamaan. Liekö sitten sattumaa että näin on tässä hetkessä, vai tarkoituksenmukaisuutta.
Ja Suomi…
Käytännössä tämä taitaa tarkoittaa että Suomen hallitus teki perinteiset. Valmisteli sotaa väärän kaverin kanssa. Jatkosodan päätteeksi Moskova määräsi Suomen häätämään Saksalaiset pois maasta. Luultavasti suomalaiset eivät halunneet teloittaa saksalaisia, tuskin olisivat siihen kyenneetkään ja tekivät sopimuksen Lapin polttamisesta jotta vetäytyminen näyttäisi aidolta. Vain harvat tietävät ja historia kirjoitetaan kuten sen halutaan näkyvän.
En ihmettelisi jos historia toistaisi itseään ja Suomi määrättäisiin puolueettomaksi alueeksi. Se puolestaan tarkoittaisi Suomen irtautumista Natosta ja natojoukkojen poislähtöä. Erittäin luultavasti myös ydinaseiden poisvientiä.
Ajoituksista
Suomiastrologian kuvioista minulle on muodostunut käsitys että uusi suunta saa sijaa syksyllä 2025. Sitä ennen Suomessa on tiukkaa, niukkaa ja syvää lamaa ja kurjuutta. Mutta tällä hetkellä ollaan jo aika lähellä käännekohtaa. Lienee selvää että suurvallat tulevat määräämään Suomen suunnan ja Suomi on kuunteluoppilaana. Vuosi 2026 on mielestäni Suomelle jo aivan toista, paljon sujuvampaa. Tämä 2025 on Suomen historian käännekohta ja näköjään syväsukelluksen kautta, Suomea kyykytetään tänä vuonna. Parempaa kuin pitkiin aikoihin on kuitenkin tulossa ja Suomi pääsee kohti omansa näköistä, ehkä itsenäistä Suomea kohti.