Nyt se on alkanut!
Aurinko, elämän valo, on saapunut oinaaseen 20.3.2020. Astrologinen uusi vuosi on alkanut.
Mars on saavuttanut planeettaryhmittymän pluto – saturnus – Jupiter samana päivänä. Mars toimii kuin nalli ruutitynnyrissä, johan sen planeetan nimikin sanoo. Pattitilanteen tuntu alkaa hälvetä ja paljon tulee tapahtumaan. Jos on viime kuukausina hieman ahistanut niin se on ollut muutoksen odottelusta johtuvaa, ihan globaali ilmiö. Marsia on odotettu. Pluton yhtymä molempiin sosiaalisiin planeettoihin, saturnukseen ja jupiteriin paljastaa / epäoikeudenmukaiset motiivit / vallankäytön ja moraalittomuudet sosiaalisissa organisaatioissa / ryhmittymissä. Tämän vuoden aikana etenkin tästä hetkestä eteenpäin prosessi on käynnissä. Sanoisin että sen verran pitkälle kuin pluto on rakenteita hallitsevassa Kauriin merkissä ja seuraavaan merkkiin se siirtyy alkaen huhtikuusta 2023 ja lopullisesti siirtyy vesimieheen marraskuussa 2024.
Tuleeko valo Pohjolasta?
Eipä ole hetkeen näkynyt. Mutta on tässä muutamakin sattuma yhteen kertymässä ja lähivuodet ratkaisevat kuinka kävi. Minulle ei tarkkaan selvinnyt mistä ajatus pohjolan valosta on saanut alkunsa. Pekka Ervast sen ainakin on maininnut 1900-luvun alussa. Taitaa tuo olla raamatussakin, Bible Gatewaystä löytyy jotakin Job 37:22. Ehkä tämä ei ihan tuore lausahdus olekaan. Joka tapauksessa sosiaaliset rakenteet muokkautuvat ja luultavasti keskinäinen yhteydenpito ja verkostoituminen saa uusia tapoja.
Lisäksi on myös niin, että pohjoisella pallonpuoliskolla kevätpäiväntasauksesta asti aurinko on kauemmin horisontin yläpuolella kuin alapuolella. Alkaen hetkestä jolloin aurinko siirtyy oinaaseen, astrologinen uusi vuosi alkaa. Oinas on lisäksi eläinradan ensimmäinen merkki, alku. Tämä vain on niin itsestään selvä asia, ettei sitä tule edes ajatelleeksi. Kaikki tietävät ja tuntevat kuinka sitä oikein herää eloon jostakin horroksesta kevätpäivän tasauksen aikaan ja monikin asia vaikuttaa paljon selkeämmältä.
Ja Suomihan on messissä
Suomen venus on aika tarkasti 1 aste vesimiestä ja Mc 2 astetta vesimiestä. Tämä alkaa olla ajankohtaista jo aprillipäivänä kun mars tulee Suomen venukselle. Arvot, inhimillisyys, kauneus ym pehmeät arvot lähtevät prosessoitumaan. Mc on tuo punainen nuoli kuvassa. Astrojargoniksi Medium Coeli. Suomeksi tarkoittaa suunnilleen Suomen ulospäin näkyvää roolimallia, asemaa muiden valtoiden joukossa. Inhimillisyyden, vapauden, feminiinisyyden ja rakkauden teemat sopisivat Suomen tehtäviin oikein hyvin astrovinkkelistä katseltuna. Ne olisivat se puoli Suomesta jonka tulisi eniten näkyä.
Miksi tuota kohtaa sanotaan keskipäivän pisteeksi? Nuoli kertoo mikä kohta eläinradasta on ollut korkeimmalla Etelän suunnassa Suomen syntyhetkellä Helsingistä katsoen. Ja että venus on tarkasti samassa suunnassa.
Keskipäivän kohdassa Suomen astrokartalla on sitten tuo venus, naaraan merkki. Sen puoleen naishallitus ainkin edustaa Suomen astrokarttaa osuvasti. Ja toisekseen, Suomen maantieteellinen karttakin on naisen vartalon mallinen. Siinä nyt muutama sattuma.
Joka tapauksessa tämän tyyppiset venuksen teemat tulevat nyt olemaan esillä erityisesti Suomessa ja luultavasti Suomesta lähtöisin saattaa ulottua laajuudeltaan globaaliksi. Että siinä mielessä, voisihan se valo Pohjolasta paistaa.
Tasa-arvolaki
Kun alkoi kiinnostaa näkyisikös tuo astrokuvioissa, niin johan toki. 1.1.1987 Suomessa se tuli voimaan.
Uranus kumppanuuspisteellä ihmissuhdeakselilla, saturnus auringolla, jupiter oppositiossa marsiin. Niitä sen enmpää avaamatta, ajankohtaiseen teemaan on tuolloin käynyt.
Paljon tapahtuu mutta mihin päädytään?
Se onkin enempi tai vähempi arvailujen ja päätelmien varassa. Tuo ajankohdan kartta kertoo kyllä mikä on ajankohtaista. Suuri siivous ainakin alkaa ja monenmoista manipulointia putkahtaa esiin. Se on nyt hyvä olla oma motiivi vahva ihan kaikessa ja linjassa oman sielun kanssa. Ei kannata itselleen valehdella ja uskotella keinotekoisilla perusteilla kun mikään keinotekoinen ei nyt kanna.
Suomi varmasti kiinnostaa, mitä sille tulevaisuudessa kuuluu. Tuollainen yhtymä mitä venukselle ja Mc:lle on nyt koittamassa, ei sinällään kerro kuin muutoksesta joka voi olla sitten joko-tai. 2031-2032 ovat seuraavat suuret astrokuviot Suomen kartalle.
Saturnus ja Uranus ovat nousumerkillä ja jupiter venuksella ja Mc:llä. Kyllä tuossa identiteettiä laitetaan uusiksi ja uranus viittaa erillisyyteen. Saturnus taas tekee pysyviä juttuja sekä vastuunottoa. Jos tuo olisi yksilön kartta niin se viittaisi aikuistumisvaiheen teemoihin.
Tässä Sepon ja minun luento nyt erittäin ajankohtaisesta aiheesta. Seppo kertoo ensin globaalit kuviot ja sitten minä kotoisasta finskivinkkelistä.