fbpx
Valitaanko Trump uudelleen?

Valitaanko Trump uudelleen?

Universumin mysteeri?

Maailma on täynnä symbolismiin koodattua tietoa joka aukeaa tarkoitetuille sitten kun sen aika on.  Onko Trumpin kartta tarkoitettu alkemistien luettavaksi tiedoksi, joka aukeaa kun aika on kypsä? Hyvikset vaiko pahikset osaisivat ennakoida ketkä tiedon tulevat löytämään?

Yksi asia on varma, Trumpin eräs tärkeimmistä elämäntehtäväfilosofioista on vapauden periaatteen toteutaaminen. Tämä näkyy varsin selvästi auringon ☉  ja uranuksen ♅ yhtymästä, joiden välissä on kuunsolmu ☊. Vapauttamisen ideologian toteuttamista tukee jupiterin ja chironin upea kolmioaspekti.

Kartastaan välittyy vaikutelma vapauttajasta, nuo planeetathan ovat kartallaan lisäksi oman julkisen mission sektorissa informaatiomekissä kaksosissa ♊︎. Voisi olla vähän korkealentoista verrata raamatulliseen käsitteeseen vapahtajasta. Vaikka ei se ihan kaukaa haettu vertaus olisi… Onhan siellä lisäksi venuksen ♀︎ ja saturnuksen ♄ yhtymä turvallisuuskaipuisessa ravussa ♋︎ sekstiilissä em. missiopointtiin, mahdollisesti inhimillisyyden rakentajana. Tämä ura- / missiopiste on luonnonläheisessä ja konkreettisessa härän merkissä ♉︎. Luulisi lopputuloksena olevan muutakin kuin lennokkaita ajatelmia.

Pysyykö mikään ennallaan?

Tämän vuoden alusta alkaneessa ajassa (ww3?) plutoniumivoimat ovat alkaneet jylläämään räjäyttämällä vakiintuneet sosiaalinormit pitkin pientareita. Shitti osuu tuulettimeen ja sitä rataa. Jos toivoo että kaikki palaa ennalleen, keep on dreaming. Niin ei tule tapahtumaan, Todellisuus aukeaa, kohta uuttakin rakentuu ja se on muuta kuin tähän asti. Se ei tule enää rakentumaan konkreettisen materian varaan yhtä voimakkaasti vaan turvallisuuden takaava mielenrauha on löydettävä itsensä sisältä, itsensä tiedostaen. Todellisuus oli joskus mediassa, mutta kovasti tuntuu sen aika olevan ohi. Tulevaisuus rakentuu samanmielisten löytäessä toisensa josta muodostuu uusi turvallisuuden perusta.

Trumpin aika?

Plutoniumi ♇ ♄ ♃ poksahtaa yo. kuvan keltaisessa tähdessä ja muodostaa Trumpin molempien energiaplaneettojen ☉ ♂︎ kanssa JOD-kuvion, jota sanotaan jumalan sormeksi. Tässä tosin muodostuu vielä sitäkin vahvempi kuvio koska jodin kannan puolittajapisteessä ovat venus ♀︎ ja saturnus ♄. Ura- / missiopointtiin sulkeutuvat kolmiot eivät selittelyjä kaipaa.

Trumpin kuulle aspektiksi tulee semisekstiili joka antaa varmuuden tunnetta. Merkuriukselle uranus tekee semisekstiilin

Trumpin karttaan nähden nämä kertovat Trumpin ajan koittaneen, nyt vasta nousukiito alkaa tosissaan. Hyvis tai pahis, aivan sama, kosminen myötätuuli puhaltaa aivan täysillä. Vastaavaa en ole kenenkään astrokartalla koskaan aiemmin, onko joku muu?

Neptunushaate ajassa on Trumpille on, joskin se aktivoi siellä luonnostaa olevaa täysikuuta. En usko muodostuvan ongelmaksi.

Veikkaan Trumpin jatkavan presidenttinä ja toteuttavan missiotaan, nimenomaan ihmiskunnan hyväksi.

EU

EU

Maastricht 7.2.1992

EU:n perustamishetkenä voidaan pitää Maastrichtin sopimusta joka allekirjoitettiin 7.2.1992. Maastrichtissä Hollannissa. Suomi liittyi EU:hun 1.1.1995.

Vanhoillisuutta vai modernismia?

Kovin erityyppiset merkkilaadut kohtaavat EU:n perustamishetken kartassa.

Kaurislaadulle ominainen organisointi ja rakenteellisuus, miksei byrokratiakin saa vesimiesmäistä vaikutusta, joka puolestaan ei rajoituksia suuremmin kunnioita, ei ainakaan ulkoapäin kohdistuvia. Ikäänkuin rajoitukset olisivat vain hidaste, vaikka ne olisivat itse asetettuja. Jatkuvan uudistumisen ja vapauden idea kohtaamassa rakenteellista jäykkyyttä. Suoraviivaisuus kohtaamassa hetken mielijohteita.

Vastakkaisuuden ideaa korostaa vielä kauriin vesimiehen hallitsijaplaneetan saturnuksen sijainti vesimiehessä, yhtymässä sopimusten ja kommunikoinnin planeettaan merkuriukseen sekä henkeä kuvaavaan aurinkoon.  Ja sama toisinpäin, vesimiehen planeetta uranus on kauriissa yhtymässä arvojen planeettaan venukseen sekä toiminnan planeettaan marsiin. Uranuksen voi aika suoraviivaisesti yhdistää itsenäisyyteen. Toisaalta, vaatimus on lopulta molemmansuuntainen; itsenäisyys on myös suotava muille jottei ristiriitoja syntyisi.

Vanhoillinen kauris kohtaamassa modernia vesimiestä, lopputulos vaikuttaa vähintään mielenkiintoiselta. Kaurislaatu on auktoriteettiluonteinen, vesimieslaatu ennemminkin yhteisölaatuinen mutta vailla ahtaita rajoja.

Filosofia?

Neptunus, filosofioiden ja henkisyyden prinsiipin planeetta on toimintaplaneetta marsin ja arvoplaneetta venuksen välissä, yhtymäaspektissa molempiin. Mars kauriissa on lähtökohtaisesti päämäärätietoinen, selkeä ja suoraviivainen toiminnaltaan. Neptunusvaikutus kuitenkin värittää sitä voimakkaasti, edellyttäen korkeaa henkistä moraalia. Tavalisen ihmisen kartalla neptunus antaisi taiteellista sävyä ja hankaluutta hahmottaa tai määrittää toimintaa loogiseksi. Vaara illuusioille on suuri ellei henkisen  tarkoituksenmukaisuuden välttämättömyyttä huomioida.

Yhtymä venukseen puolestaan ihmisen kartalla viittaisi ylisuuriin unelmiin, taipumukseen rakentaa pilvilinnamielikuvia.  Tavallisesti elämän realiteetit hämärtyvät neptunuksen yhtymäaspektissa, eikä oikein mikään tunnu selkeältä.

Jupiterin ja venuksen välinen paljonkin mahdollistava keskinäinen asema kuvaa vähintään laajaa sosiaalista verkostoa ja antaa mahdollisuuden sosiaaliseen suosioon. Tässä kuitenkin muut voimakkaammat venuksen  kontaktit ovat vaikuttavammassa asemassa, joiden haaste olisi ensin ratkaistava.

Vallan voima, pluto

Plutolla on useita kontakteja EU-karttaan. Sekstiilit venukselle ja marsille toimivat mikäli niiden mahdollisuus on ensin ”ansaittu”, sitä satoa niittää mitä on aiemmin kylvetty. Hyvä aspekti kuulle toteutuu juuri ja juuri, mikäli Maastricht on nuijittu pöytään viimeistään iltapäivällä.

Hallitsevaksi jää pluton haasteasema aurinkoon ja sen yhtymän kautta myös merkuriukseen. Yleinen olemus, informointi  ja sopimistapa saa helposti suvereenia sävyä. Tätä tietysti tarvitaan bisnesmaailmassa. Aspekti on vallankäytön oikeellisuuden suhteen vaativimpia mitä olla saattaa. Aspektille luonteenomaista on mahdollisten väärien motiivien paljastuminen aikanaan ja pakottavan muutoksen kohtaaminen mikäli vallankäytössä on vääristymiä.

Sisäänrakennettu olemus

Kuun merkkisijainti antaa viitteitä sielullisesta olemuksesta. Mikäli sopimus on valmistunut klo 15:15 jälkeen, on kuu itsekeskeisessä, dynaamisessa ja aloitteellisessa oinaassa jota mars hallitsee.

Mikäli Maastricht on nuijittu aiemmin, on kuu kaloissa, neptunusmaisessa merkkisijainnissa joka helposti antaa paitansakin tarpeessa olevalle kaverille. Kaloja usein sävyttää passiivisuuden leima merkin ollessa laadultaan feminiininen.

Kuu saa auttavalta parantaja-asteroidilta chironilta todennäköisesti hyväksi luettavan kolmioasetelman mutta kuitenkin chironin vaikuttavampi oppositioaspekti merkuriukselle jää vaikuttavammaksi ja hyvä kolmio jäänee sen varjoon. Chironin oppositio merkuriukseen edellyttäisi auttavaa näkökulmaa lähtökohdaksi sopimuksien periaatteisiin.

Klo 17 jälkeen päätökseen saatu sopimus häivyttäisi pluton  oikeudenmukaisen olemuksen kontaktin kuulle, vaikka se tässä keskipäivälle tehdyssä kartassa näkyykin. Mikä näin on, muuttuukin EU:n sielun idea itseriittoisammaksi.

Vaikuttavimmat aspektit

Neptunuksen ja uranuksen asema suhteessa arvojen venukseen kilpailevat ykkössijasta kokolailla tasavertaisesti. Ehkä yksioikoisesti tulkiten rajojen poistaminen ja veteen piirretyt viivat tätä voisivat kuvata. Kuitenkin lähtökohtaisesti kaurisvenus on tavallisimmin materialistinen, ulkoisia arvoja, normeja, sääntöjä ja käytännöllisyyttä ihannoiva inhimillisyyden ja pehmeiden arvojen jäädessä vähemmälle huomiolle. Hyötynäkökulma voi olla ylikorostunut.

EU:n lokakuu

Mitä tapahtuu lokakuun alkupäivinä? Pluto peruuttaa 4.10.2020. alle asteen päähän toiminnan planeetta marsista. Jokainen astrologiaa vähänkään ymmärtävä tietää tämän tarkoittavan paljon.

Tämä vuosi on EU:lle tärkeä tominnan linjauksessa. Astrologiset planeettaohitukset EU:n astrokartalle kohdistuvat tänä vuonna suurimmalla voimalla juuri EU:n toimintakykyä edustavalle marsille. Vaatimukset ovat kovat mutta niin saattavat olla panoksetkin.

Tavallisesti toimintatavoissa tällaisessa yhteydessä alkaa totaalisen uusi jakso ja tähänastiset toimet tulevat mahdollisimman paljon esiin mikäli siinä on ollut jotakin vääryyteen perustuvaa, manipulointia tms. Pluto kääntää tunkion tongittavaksi. Ensimmäisen kerran pluto on tullut tähän helmikuussa 2019. Tulkinnallisesti sen jälkeiset toimet tulevat olemaan korostuneemmin esillä vaikkakaan vielä läheskään kaikkea ei ole ollut esillä.

Saturnus on EU-marsin kohdannut tämän vuoden tammikuussa, joka sekin indikoi toiminnan tarkistamista, vanhan toimintamallin päivittämisen tarvetta. Jupiter puolestaan tekee EU-marsille yhtymää marraskuun puolivälissä. Jupiterin ja pluton samanaikainen yhtymä voi tarkoittaa myös ylilyönnin mahdollisuutta vallankäytön ilmentymisessä suuressa mittakaavassa.

Vielä tällä hetkellä suurin osa vaikutuksista on pinnan alla näkymättömissä mutta lokakuun alusta lukien voi odottaa asioita tapahtuvan ja ilmentyvän. Kansanomaisesti voi sanoa pluton edustavan ydinvoimalan energiamäärää joka kohtaa sen laukaisevan marsin EU:n kartalla.

Tällaisessa kohtaamisessa muodostuvan energian suuntaa ja vaikutusta on mahdoton arvioida muuten kuin huomattavan suureksi, spekulaatiot voivat vaihdella syvimmästä siivouksesta äärimmäisen vaikutusvallan ilmentymään. Jää nähtäväksi miten tämä valtava energialataus näkyy ja vaikutaa, sillä sitä se varmasti tekee.

D T

D T

Omaehtoinen D T

Mielipiteitä jyrkästi jakavana persoonana mielenkiintoinen myös astrologian näkökulmasta. Mikä tekee hänestä toisaalta rakastetun ja toisaalta suorastaan vihatun? Asiaahan pitää tarkastella myös pintaa syvemmältä astrologian kautta. Poikkeuksellisesti D T:stä on tietokannassa myös kellonaika- ja paikkatieto. Kokemukseni perusteella näyttäisi niiden olevan aidot kun vertaa karttaa olemukseensa.

Juuri kenestäkään julkisuuden henkilöstä tarkkoja tietoja ei ole tietokannassa, lienee tarkoituksellinen sattuma sitten sekin.

Kiistatonta lienee että hän on kiistellyimpiä persoonia mitä maan päältä löytyy ja esillä oleva ”informaatiokin” on siten ristiriitaista. Tässä yhteydessä on muistettava että elämme astrologisesti ww-tyyppistä aikaa ja mielestäni D T näyttäisi linkittyvän varsin oleellisesti suuren muutoksen aikaan.

Ikivanhoissa profetioissa on kuvauksia kulta-ajasta ja muutoshetken tunnusmerkeistä. Pluto on ollut pitkään kauriin merkissä rakentaen auktoriteettiperusteista valtajärjestelmää ja tämän ajantyypin loppunäytös on alkaa olla käynnissä. Pluto alkaa hipoa seuraavaa merkkiä vesimiestä muutaman vuoden päästä, tarkemmin vuosina 2023 – 2025 jonka jälkeen se on siellä huomattavan pitkään.

Tässä hetkessä nyt tänä vuonna sosiaaliset rakenteet osoittautavat todelliset luonteensa ja kaikilla on valinnan mahdollisuus, useilla pakkoluonteisesti. Tulevan joulun aikaan molemmat sosiaaliset planeetat ovat asettuneet vesimiehen merkkiin luoden alkavaa pohjaa uusille tavoille ja yhdistymisille. Vesimiesteemaan kuuluu yhtenä pääperiaattena yksilönoikeus ja -vapaus. Joten jokaisen on hyvä alkaa tiedostaa mikä eniten vastaa omaa tuntumaa itsensä toteuttamisessa. Toiset tulevat saamaan valtavan myötätuuleen ja jotkut jäävät jyrän alle.

Näyttääkö kartta erilaiselta kuin mediakuva?

Vesimieslaatuista aikaa kohti mennään jo kovaa kyytiä. Uranus vesimiehen hallitsijana on D T:n kartalla erutyisen oleellisessa sijainnissa, julkisuuden sijainnissa ja yhtymässä kuunsolmuun ja aurinkoon. Vaikka aurinkomerkkinsä on kaksoset, vie uranuspainotus silti voiton. Elämäntehtäväänsä kuuluu kiinteästi vapaus ja omaehtoisuus ja tuoda sitä esiin urallaan. Ellei hän tätä periaatetta toteuttaisi, ei jupiterikaan bonuksia antaisi. Sama koskee auttamisen asteroidia chironia, senkään paras mahdollinen kontakti aurinkoon ei voisi mitenkään toteutua rajatuissa olosuhteissa.

D T puhuu

Jep jep. Kaksosten merkin hallitsija merkurius on tunteellisessa ja suojelevassa ravussa aika tarkkaan neptunuksen haastekulmassa. Jos on ilmaisussaan epätarkkuuksia, niin se kuuluu asiaan. Tässä kun toimii paremmin päästää suusta ulos sen mitä tilanne vaatii, kontrollia on vähän turha edellyttääkään. Ennalta käsikirjoitetut liturgiat ovat aivan toisen tyyppisen henkilön heiniä.

Vaistot

Kartassa on vaistomaiset valmiudet. Täydellisen tarkka täyden kuun kartta ja kuu jousimiehessä voi ulkopuolisesta vaikuttaa varsin ailahtelevalta. Tämä on kuitenkin varsin tärkeässä roolissa täsäkin kartassa. Kuun merkki antaa optimismia ja kontaktit aurinkoon ja uranukseen viestivät välittömästi ahdistavalla tunteella jos jokin on pielessä. Tällaisessa tyypillistä on että reaktio on niin automaattinen ettei aiheuttanutta syytä pysty käytännössä useinkaan hahmottamaan eikä toisaalta tarvitsekaan. Siihen on vain luotettava.

Neptunuklsen kontakti merkkariin toimii saman tyyppisesti, intuition kautta paremmin kuin laskennallisella loogisuudella. D T on jollakin tavalla velho joka vain tietää, mutta ei osaa välttämättä välittömiä reaktioita perustella näkyvällä syyllä.

”Kyllä minä voin”

Mahtiplaneetta pluto alitajunnan sektorissa leijonan merkissä antaa roimasti itsevarmuutta. Jupiterin hallitsema jouskarikuu antaa extraa ja uranuspainotteinen aurinko rikkoo rajoitteita. Leijonamars tekee sen näyttävästi, teatraalisuutta toinen puoli. Mars vieläpä aurinkoon suopeassa kulmassa.

Arvojen ja ihmisyyden venus on turvallisuus- ja kotikeskeisessä ravussa saturnuksen yhtymällä. Tämä vieläpä hyvässä kulmassa urapisteeseen antaen viitteitä turvallisuustehtävään uralla ja nimenomaan rakentavassa mielessä.

Mitään taipumusta vallan vääristymään en tästä kuitenkaan löydä, pikemminkin päinvastoin. Turvallisuus- ja kotiorientoituneisuutta kylläkin.

Poikkeuksellinen

D T on karttansakin perusteella värikäs persoona teatraalisuuteen saakka. Nousumerkki leijonan ja neitsyen rajalla lisää värikkyyttä, kun kaksi lajia yhdistyy. Ympäristö saattaa luokitella sen häilyvyydeksi. Neitsytmäinen tarkkuus ja leinomainen rohkeus ja näyttävyys. Jos nämä kaksi osaa yhdistää hyvällä tavalla, tulee siitä monipuolinen yhdistelmä. On helppo ymmärtää että häneen voi olla vaikea suhtautua vakavasti. Mutta kuitenkin kartasta heijastuu amerikkalaisuuden ihanteita. Jupiterin ja auringon aspekti viittaa luonnolliseen suosioon kansan keskuudessa. Median välittämä kuvlienee kuitenkin enimmäkseen toisenlainen.

Tässä ajassa

Venus tulee saamaan plutolta oppositiota helmikuussa 2021. Saturnukselta ja jupiterilta sitä on ollut jo aiemmin tänä vuonna ja tässä loppuvuodesta vielä uudestaan aivan tarkkaan osumaan. Mikäli D T:n inhimillisyys ja arvot ovat kunnossa niin hyvä sitten, muutoin on seinä vastassa. Tällä hetkellä kuitenkin lupauksensa vaikuttaisivat olevan kansan puolella.

 

Mars ja nousumerkkinsä tulevat saamaan lyhyellä aikavälillä avautuvaa kvinkunssia jupiterilta ja saturnukselta, myöhemmin plutolta. Tällainen kulma ei suvaitse toisten epäröintiin lankeamista. Näkisin että se ei tule olemaan ongelma mutta edellyttää kyllä omavaltaisuutta jota Usassa presidentillä taitaa olla.

Luvassa on siis lisää kiinnostavia tapahtumia ja käänteitä. Häntä ehkä pidetään hankalana koska käänteensä lienevät useimmille ennustamattomia tai hallitsemattomia. Toisaalta, jos jonkun haluaa muuttuvan, voiko muutosvoimaisempaa persoonaa olla? Koska ajan laatukin edellyttää suuria linjamuutoksia, lienee kosminen tosiasia että prosessissa on D T:lle sijansa.

Astroisia pääsiäiskuvioita!

Astroisia pääsiäiskuvioita!

Planeetat 18.4.2020

Mukava pikkukolmio mars-venus-merkurius 18.4.2020

 

Mars on juuri ohittanut hermostuttavan kontaktin uranukseen joka on haastanut jumitilanteita. Sen on voinut tuntea kärsimättömyytenä pysähtyneisyyteen jo jonkin aikaa. Se on ottanut kontaktia ajankohtaiseen planeettaorkesteriin jo kevätpäivän seisauksesta saakka.

Juuri nyt pääsiäispyhinä alkaa toisenmoinen, vapautumisen aika. Se on myös paljon selkeämpää kuin mitä viime aikoina on ollut. Jaksossa on harmoniaa merkuriuksen, marsin ja venuksen pikkukolmiosta. Sitä kestää oinasajan loppuun saakka, n. 22.4. asti. 

Maskuliininen ja feminiininen energia toimii loistavasti yhteen ajatuksellisen selkeyden kanssa. Merkuriushan on viime päivinä ollut yhteydessä neptunukseen, eikä siksi mikään ole ollut kovin selkeätä. Nyt se on jo irtaantunut neptunussumusta.

Moni asia on nyt hetken aikaa sujuvampaa. Ilmassa on kyllä tällöinkin jonkin verran kärsimättömyyttä ja uudistumisen hakemista.  Samalla kuitenkin rohkeutta löytyy auringon ollessa jo 18.4. uranuksen tuntumassa. Aivan loistava päivä tehdä jotakin tavallisuudesta poikkeavaa.

Tuli- ja ilmamerkit

Tuli- ja ilmamerkkien alkupuolen asteluvuille 2-14 asetelma on loistava mutta nopeasti ohi menevä. Tarkimmillaan tämä pikkukolmio on 18.4. ja silloin asteluvuissa 12-13. Eipä ole mitenkään tavallinen näin tarkka pikkukolmiokuvio, joka on tarkimmillaan vain puolentoista asteen tarkkuudella. Hieno hyvän mahdollisuuden pilkahdus tähän muuten niin koronapitoiseen aikaan.

Tulimerkkejä ovat oinas, leijona ja jousimies.
Ilmamerkkejä Kaksoset, vaaka ja vesimies.

Jos olet syntynyt  kuukauden vaihteen tuntumassa, osuu tämä pikkukolmio tarkasti aurinkoosi, eli horoskooppiisi.

Hyvää pääsiäistä ja sen jälkeistä viikkoa!

 

Schumannin resonanssista

Schumannin resonanssista

Hertsit ovat mielenkiintoisia

Herz (Hz) on taajuuden yksikkö, värähtelyjen määrä sekunnissa. Ihmisen kuuloalue on n. 20Hz – 20000Hz. Valollakin on värähtelytaajuutensa vaikka useimmiten puhutaan aallonpituudesta. Tietyllä taajuudella on täsmälleen oma laskettavissa oleva aallonpituus. Verkkovirran taajuus täällä on 50Hz ja jotkut ovat sen kuulleet vanhanaikaisen radion hurinana. Taajuuden voi myös kovalla pakkasella aistia voimajännitelinjojen alla. Näissä jännite eli amplitudi voi olla tuhansia voltteja joka selittää niiden aistittavuuden. Johdot yksinkertaisesti säteilevät. Talon piuhoissa on vain n. 230 volttia jonka jotkut kokevat sähköallergiana. Lisäki on nykyelektroniikan virtalähdeosat, joissa on hakkurivirtalähde ja taajuudet niinikään voivat olla kymmeniäkin kilohertsejä. Ja varmaan arvasittekin, niiden ei tarvitse olla suojattukuorisia.

Resonanssi

Tilalla ja esineillä on fyysisistä ominaisuuksista johtuen ominaistaajuus massan ja koon aiheuttamina. Jos tätä taajuuttaa vastaavaa energiaa kohdistetaan niihin, voisi sanoa että sillä ominaistaajuudella se on vireessä ja soi. Tavallisin esimerkki on linkoava pesukone, joka rämisee jollain kierrosnopeudella linkouksen lopussa kierrosten vähetessä.

Ilmiötä käytetään tietysti hyväksi tai sitä pyritään kiertämään niin ettei sellaista syntyisi. Kaiutinkotelot ovat yksi esimerkki. Sen suunnittelulla voidaan vahvistaa haluttua taajuusaluetta tähän ilmiöön perustuen. 2-tahtimoottorin virittäjät pyrkivät hyödyntämään sitä pakoputken mitoituksessa ja entisajan mopojen pakoputket taas tehtiin tarkoituksella täysin pieleen. Oikein toimivana siitä saa turbobuustiefektin. Kyse on täysin fysikaalisista ominaisuuksista.

Radiotekniikkaa

Hertsit ja resonanssi ovat olennainen osa radion toimintaa. Ilman näitä radio ei voi vastaanottaa mitään. Minulle tämä on tuttua huttua jo 70-luvun puolivälistä kun rakentelin ula-lähettimen. Täysin laiton vehje ja sain lähetyksen kuulumaan tavallisesta ularadiosta. Silloin oli aitoja merirosvoasemia vaikka nyt aivan sellaiseen en ryhtynyt. Armeijassa titari oli ritari ja suoritin 2. asteen radioamatöörin tutkinnon. Morsetuksesta oli kyse.

Oleellista oli oikein viritetty antenni halutulle taajuudelle. Mitä alhaisempi taajuus, sitä pidempi antenni tarvitaan. Ja sen täytyy olla oikean mittainen, ylipitkä vastaanottaa jo muuta taajuutta. Antenni vastaanottaa myös esim. puolen aallonpituuden signaalia ja myös muita, ns ominaistaajuudelleen harmoonisia kerrannaisia. Ne eivät ole kovin toivottuja koska aiheuttavat häiriötä, joita sitten värähtelypiireillä joudutaan vaimentamaa.

Siinä oli omaistaajuuden käsitteestä alustusta.

Schumannin resonanssi

Tässä kohtaa on hyvä kysyä mikä olisi se massa tai tilavuus josta nyt puhutaan. Se, jossa jokin taajuus ja aallonpituus ”soi”. Sitä mitataan ilmakehästä. Eli se on maankuoren yläpuolella. Mutta jotta olisi tila joka voi värähdellä, on olta jokin kerros joka heijastaa takaisin. Maan ympärillä on ionosfääri, sähköisesti varautuneiden hiukkasten kerros, joka lisäksi vaihtelee vuorokauden ajan mukaan auringon vaikutuksesta, koska aurinko ne vuorokaudenajat tekee. Ilmiö on tuttu DX-kuuntelijoille ja radioamatööreille, tietyt aallonpituudet kuuluvat paremmin yöllä, kun avaruusheijastus toimii otollisemmalla tavalla. Voi vaikka kuulla maapallon toiselta puolen lähetyksiä juuri siksi että signaali heijastuu edestakaisin maan ja ionosfäärin välissä yöaikaan pitkillä aalloilla. Päiväaikaan ne karkaavat avaruuteen.

Maan kuoren ionosfäärin fyysiset ominaisuudet määrittävät resonanssitaajuudeksi kokolailla 7,5 – 8 Hz väliin. Se vähän vaihtelee kun ionosfääri ei ole täysin kiinteä. Kun taajuus kasvaa, sen aallonpituus pienenee. Jos nyt ajattelisi väitetyn Schumannin resonanssin nousevan 40Hz lukemiin, niin jonkun fysikaalisen mitan pitäisi pienentyä 1/5:aan alkuperäisestä. Tästä voi jokainen päätellä mitä haluaa.

Dataa

Venäjällä, Tomskissa on mittausasema, jonka dataa voi tarkastella livenä Geocenterin sivulta. Aikavyöhyke on 4 tuntia Suomen aikaa edellä, eli siellä UTC+7 kesäaikana. Muistaisin Briteissä olevan vastaavan kun Shumannia tutkin jo muutama vuosi takaperin.

Artikkelikuvassa ylhäällä on se näkymä johon yleensä vedotaan kun kerrotaan että nyt on kovat hertsilukemat. Se valkoisen osuuden huippuarvo. Ja sanotaan että taas on Shumanni kohonnut, ikäänkuin se mittaisi maapallon henkistä tilaa ja hertsit vain jatkuvasti nousisivat.  Kuva on 5.4.2020 illalta. Taitaa olla selvää ettei uppoa minuun. Minua kiinnostaa ottaa selvää ja haluan ymmärtää. Ihmiset etsivät jotain näkymätöntä henkiolentoa maailman pelastajaksi kun se oikea kohde on ihan omissa housuissa josta kaikki kehittyminen alkaa, ei mistään ulkopuolelta.

Tässä useampaa käppyrää Tomskista:

1. kuvaajaa en ymmärrä, yksikkö Q viittaa määrään

Valkoinen kuvaaja on alkuperäinen Schumann resonanssi. Oletan muiden liittyvän sen monikertoihin, harmoonisiin monikertoihin. Mahdollisesti näille taajuuksille on rakennettu oma ”antenni” joka voi olla vireessä vain kapealle alueelle kerrallaan.

2. kuvassa on Amplitudi, voisi kuvailla sitä sykkeen tai värähtelyn voimakkuudeksi.

3. kuva on se tavallisimmin nähty.

4. kuvassa yksikkönä on F, frequency eli taajuus, ts Hz. Mitä ilmeisimmin mitattavan taajuuden keskiarvo. Valkoinen ylinnä on mielenkiintoinen, se mitä Schumanniksi voisi kutsua. Kaikissa kuvissa on sama aikajanalinja, niitä voi tarkastella päällekkäin ajan suhteen. Keskiarvotaajuus on laskenut ajankohtana jolloin usetat ovat tulkinneet värähtelytason kohonneen 40 Hz tuntumaan. Mitä itseasiassa on tapahtunut, on amplitudin (voimakkuuden) vahvistuminen ja sanoisin ionosfäärin olleen ajankohtana kauempana maankuoresta. Pidempi aallonpituuden / alemman taajuuden vahvistuminen viittaa tähän suuntaan. Pidemmät aallonpituudet ovat juuri niitä jotka kantautuvat kauemmas. Samasta syystä 5G torneja pitää olla tuhkatiheään, niillä signaali katkeaa suunnilleen heti kun näköyhteyskin. Taajuusalue on hyvin suuri ja aallonpituus äärimmäisen lyhyt.

Mitä nämä sitten mittaavat?

Värähtelyn voimakkuutta, kuten radiokin. Tarkemmin ottaen AmplitudiModulaatiovastaanotin. Toimintaperiaate on eri kuin ULA-radiossa. Mittausyksikkö on valtava antenni, jota ennakkoon tiedetyllä kertoimella teknisesti vahvistetaan, jotta mittalaitteet kykenisivät mittaamaan edes jotain. On täysin selvää että paljon riippuu laitteiden herkkyydestä. Se että mittalaite ei havaitse jotakin, ei tarkoita etteikö sitä olisi. Toisin sanoen, jopa 40Hz värähtelyä varmaankin on kokoaikaisesti.

Aiemmin jo kerroin että ihmisen pitäisi oikeastaan kuulla se. Mutta ei kuule sen signaalin heikkoudesta johtuen. Nämä mittaamalla todetut asiat voivat olla peräisin mistä tahansa, mittalaite ei kerro mistä signaali tulee.

Mittausskaala ulottuu 40Hz saakka kuten 3. kuvasta voi nähdä. Entä miksi ei ylemmäs? Alkaisi mennä verkkovirtahurinoiden mittaamiseksi…

Olen nähnyt aiheesta vain yhden järkeenkäypäsen artikkelin, Seppo Tanhuan tekemänä.

Lisäys 22.10.2020

Schumannin resonassista löytyy tyhjentävä dokumentti YouTubesta myytinkertojilta. Siinä on päädytty samaan tulokseen mutta videolla on myös syy miksi se on elämälle välttämätön. 

Universaalista tarkoituksenmukaisuudesta, Suomi 2020

Universaalista tarkoituksenmukaisuudesta, Suomi 2020

Universumi on maailmanpyörä

Onko se maailmankaikkeuden kattava valtavan laajuinen rataskoneisto ja energiajärjestelmä? Ajatus on niin laaja, ettei tiede pysty sitä osoittamaan. Tämän voi ymmärtää vain suhtautumalla ajatukseen avoimin mielin, ilman ennakkokäsitysten värittämää rajoittunutta mieltä. Tuntuuko mahdottomalta ajatus että kaikki on tarkoituksenmukaisella tavalla järjestyksellä yhteydessä toisiinsa, ja vieläpä tavalla jota ei juurikaan voi havainnoida, saati konkreettisesti esittää jonakin havaintokaaviona?

Maailma kehittyy ja ihminen kehittyy

Historiasta tiedämme että on yksi pysyvä asia joka on muutos. Mutta miksi sitä tarvitaan? Oppimiseksi, kehittymiseksi, jonkin kohoamiseksi entistä paremmaksi. Elämme materiaalisessa maailmassa johon kuuluu konkreettisia asioita. Useille ne muodostavat kulissin turvasatamalle. Entä kun se alkaa horjua, maanjäristyksen tai muun ulkoisen uhan kohdistamana. Voi vain kysyä itseltään mitä jää jäljelle, tuleeko tyhjyys ja epätoivo joka kumpuaa menettämisen pelosta. Siitä että ego on rakentunut kulissien varaan. Itsestämme ulkopuolisen materian tai muun ominaisuuden pönkittämänä.

Tämä vuosi siivoaa illusioita tehokkaammin kuin vuosisatoihin. 2020 tulee jäämään historiaan merkittävänä käänteenä. Pluto pöyhii jokaisen tarpeettoman epäaidon sontatunkion niin että lemuaa oikein kunnolla.

Haluatko siivota koronan pois?

Toisin sanoen, ego ei tykkää ikävästä asiasta. Pitäisikö se meditoida pois maailmankartalta? Eikös olisikin hienoa että olisi pystynyt vaikuttamaan… Hetkinen vain, tässä kohtaa itsetuntoa rakennetaan olemattomilla oljenkorsilla. Kysy vaikka keneltä, kukaan ei taaskaan arvosta sen enempää.

Ihan täällä materiaalisella telluksellakin pätee samat energiarattaat kuin koko aurinkokunnassa ja vähän laajemmat lait kuin vain ne ihmisen kirjoittamat. On jo lähtökohtaisesti eettisesti kyseenalaista yrittää estää välttämätöntä tapahtuvaksi.

Korona on universumin työkalu

Onko siis mitenkään viisasta yrittää deletoida sitä?

Muutama esimerkki:
Astrokuviot kertovat ajan olevan Suomelle tärkeä, avain muutokseen ja lukkotilanteen purkamiseen. Lukkotilanne täällä kohdistuu nyt arvoihin; inhimillisyyteen, rahaan, ystävyyteen jne. Hyvin yksioikoisesti tulkiten: kumpi on tärkeämpi, raha vai rakkaus. Ja tässä ei ole kyse rakkaudesta romanttisessa mielessä, vaan hyväksymisestä sellaisena kuin on. Niin asioihin kuin ihmisiinkin kohdistuvana, ilman että yrittää säätää haluamakseen, ego haluaa, aitous on hyväksyntää terveillä rajoilla joka taas on itsensä kunnioittamista ja hyväksymistä. Työmaa on siis itsessämme kussakin yksilössä eikä ulkopuolisessa koronassa. Se on peiliin katsomisen aika.

On yhdentekevää onko korona syntynyt luonnossa vaiko tehty laboratoriossa biologisen sodankäynnin aseeksi. Universaalit voimat vaikuttavat yksilöiden kautta nyt erityisen vahvasti. Ja kas kummaa, tapahtuu niin että yhä vähempi osa ihmisistä enää haluaa uhrautua mielettymyyksien edessä. Kaikelle on tarkoitus eikä ihmisen ego pysty kaikkeen vaikuttamaan. Kehityksen pääsuuntakin on pakko olla vääjäämättä jonkin oppimista kohti. Muutenhan systeemissä ei olisi mitään loogista.

Entä vanhukset, koronan uhrienemmistö?

Kysyä sopii millaisen arvon yhteiskunta heissä näkee. Mallihan on sellainen että täysin hyödyttömänä yhteiskunnan joukkona ratkaisuksi on kehitetty siirtää heidät sivuun muusta yhteiskunnasta. Laitoksiin joissa kenelläkään ei ole heille aikaa. He kokevat itsensä rasitteeksi jo muutenkin ja tahtovat vain päästä pois. Yhteiskuntaratkaisu on ollut sen varjolla heidän omaisuuden lypsäminen mahdollisimman tyhjiin hoitopaikkamaksujen muodossa, edunvalvontajärjestelmäkin mahdollistaa tämän niin tehokkaasti ettei edes omaisilla ole mitään sanomista. Omaisuuksia saatetaan myydä pilkkahinnalla sisäpiiriin viranomaisten siunauksella.

Mitä hyvää on tapahtunut jo nyt?

Hallitus on muuttunut feminiinienemmistöiseksi, aivan kuten Suomen astrokartta osoittaa suunnaksi kuuluvan.

Suomen omavaraisuuden tärkeys elintarvikkeiden suhteen on otettu esille. On esitetty ainakin maatilatyön sallimista ilman että se vaikuttaisi työttömyysturvaan.

Työttömyysturvan työssäoloehdon karttumisaika on puolitettu ainakin tälle vuodelle.

Ainakin jotkut pankit tarjoavat lainoihin lyhennysvapaan mahdollisuutta.

Ihmisillä ja perheillä on aikaa toisilleen.

Talousrikoksia ja -kytköksiä tulee jatkuvasti esiin.

Pedofiiliyhteyksiä tulee ilmi ja selviää miksi ilmiö on olemassa.

Ja varmaan paljon muutakin maailman mielettömyyttä tulee näkyviin. Tämä vuosi on vielä alkupuolella.

Korona vaikuttaa niin laajasti hyvän mahdollisuuteen etten näe mitään syytä yrittää deletoida sitä saman tien, vain jotta kaikki palaisi entisiin uomiinsa. Se on ihmisen mieli jolle tästä on tarkoituksella tehty kauhukuva ja tilanteen näkyvä puoli.

Vesimiehen aika, mitä se on?

Termi on tietenkin astrologinen. Somessa sitä tarjotaan odotettuna epämääräisen pitkänä aikajaksona, jolloin kaikki mullistuu ja tulee aivan itsestään helpoksi. Mahdollisesti siitä on kuvauksia tai kertomuksia joissakin ”aikalaiskirjoissa”, en tiedä enkä välitä.

Ei jonkinlainen aika sinänsä ratkaise asioita. Osaltani voin kertoa oman ajatukseni mitä tämä mystiseksi kuvailtu vesimiesaika astrologian vinkkelistä tarkoittaa.

Ensinnäkin on tiedostettava mistä olemme tulossa. Jos astrologisesti on olemassa pidempiä jonkin sorttisia ajanjaksoja, on niiden liityttävä planeetoista ehdottomimman aitouden ilmentäjään ja hitaimmin etenevään, plutoon.

Kauriin aika.
Pluto on kussakin merkissä keskimäärin parikymmentä vuotta, mutta jaksojen pituus vaihtelee. Kauristyyppiseen mentaliteettiin kuuluu täytyminen, kankeus, kunnianhimo, järjestelmällisyys, materia jne. Pluto tässä laadussa ollessaan tietenkin rakentaa vahvasti mutta myös vääjäämättä jossakin vaiheessa tuo esiin negatiiviset, kehitystä estävät puoletkin.

Vesimiehen aika on koittamassa.
Totaaliseen sellaiseen on vielä joitakin vuosia aikaa. Saturnus on jo käymässä vesimiehessä ja parisen vuotta siellä viihtyy. Vuoden vaihteen jälkeen ei muutamaan vuosikymmeneen palaa kauriiseen, jossa se on nyt jo pari vuotta ollut. Saturnus on suunnillen sama kuin kaurislaatu, koska on sen hallitsijaplaneetta.

Kaikesta tulee joustavampaa, kankeita malleja puretaan jos ne ovat yhteisen hyvän esteenä. Yhteinen hyväkin tulee enimmäkseen siitä että yksilö pääsee toyeuttamaan ”kutsumustaan” joka sisäisenä pakkonakin tunnetaan. Vesimies on maailmankaikkeuden humanitääri ja yksilönvapauden ja sallimisen puolestapuhuja. Sekin voi mennä överiksi. Pluto kyllä sitten näyttää kuinka hallittua vapauden ideologiasta saadaan. Ehkä siihen tarvitaan globaali katastrofi, en ole katsonut onko sellaista tulossa. Suomen kartalle näyttäisi lähivuosina jo koittavan aika jolloin totuus touhusta valkenee. Voipi olla Suomen itsenäistyminenkin edessä, siltä se minusta näyttäisi.

Anyway, vesimiehen aikaan kuuluu myös rohkeus, kyseenalaistaa luutuneita käsityksiä. Ja sallia itselleen toiminta,malleja joita ei aiemmin olisi uskonut mahdollisiksi tai jotka eivät perinteisesti ole ollet normien mukaisia yleisesti hyväksyttyjä.

Näin yhteinen hyväkin on mahdollista kun sitä on entistä vapaampaa toteuttaa jo yksilötasolta lähtien eikä vain viranomais- tai yritysorganisaatioiden suodattamana. Yksilöitä niissäkin instansseissa enimmäkseen on joihin aika vaikuttaa samoin kuin useisiin muihin, ei voi enää toimia sisintään vastoin siinä määrin kuin aiemmin.

Yhdessä yössä, viikossa, kuukaudessa tai vuodessakaan kaikki ei voi tapahtua isossa orkesterissa, ei edes voimakkaimmat planeettat kiiruhda sellaiseen tahtiin. Yksilötasolla kullakin omassa elämässään on paljon enemmän mahdollisuutta kurssin muutokseen ahdistavien asioiden osalta.