Päivitys 25.3.2021
Sanna 2021 – piukat paikat
Sannan kartta on voimakas, niin hyvässä kuin huonommasakin. Nyt aika antaa oppikoulun rakkauden aiheesta, alkaen nyt ja vuoden loppuun asti. Pluto-venusta koulitaan siihen malliin että useimmilla voisi mennä oma elämä hajalle. Jos perhe ja läheiset säilyy tämän jälkeen, niin sitten on jotain osannut valita oikein. Planeetathan eivät meidän puolesta tee muuta kuin lähettävät ärsytyssignaalin. On sitten kunkin oma asia onko vastaanotin jyrätty egolla kuulumattomiin.
Vaikuttaa myös etteivät Sanna ja Sale välttämättä tule juttuun keskenään oikein mitenkään päin. Ja mitenhän Sanna sopii Suomi Oy:n toimitusjohtajaksi astrovinkkelistä katsellen…
Katso video ja ihmettele.
19.10.2020
Tsemppiä Sannalle
Astrologinen syntymäkarttasi on pelottoman ja suorituskykyisen ihmisen kartta. Jaksamisen rajat eivät ole ensimmäisenä mielessä esteenä kunhan päämäärä palvelee tarpeitasi. Luotettvavuus ja lojaalius ovat itsestään selvyyksiä. Sitkeyttä ja päämäärätietoisuutta uhkuvassa kartassa on lisäksi roimasti optimistisuutta, rohkeutta, kekseliäisyyttä ja bisnestajua. Lisäksi kartalla löytyy lähtökohtaisesti sovitteluhakuista toimintamallia ja ryhmätyökykyä. Kun yksi päämäärä on lähestymässä, on seuraava askel jo ajatusmyllyssä muhimassa. Sinulla on jokaisessa tilanteessa kyky löytää seuraava askelma.
Astrokartallasi on voimaa ja haastetta isolla kädellä. Se on malliesimerkki kartasta jolla voi raivata oman tiensä menestykseen. Se ei ole kultalusikka suussa syntyneen ihmisen kartta. Elämä tällaisen kartan kanssa ei liene ollut lainkaan lutuista. Siihen ei tunnu olevan aikaa eikä sitä nuorella iällä koe arvokkaaksi. Koet tärkeäsi hankkia ja saavuttaa arvostusta johon oman mukavuuden rajaa venyykin uskomattomaton pitkään. Yhtymäaspektit kartallasi antavat valinnan varaa mutta vaarana on toteuttaa niitä liiaksi muiden hallitsemina, joka lopulta voi johtaa irtiottoon.
Idealamppu
Uranusmerkurius jousimiehessä oppositiossa chironiin antaa roimasti optimistisuutta ja loistavan oivalluskyvyn sekä sanavalmiuden, mutta sanat eivät aina tahdo pysyä ajatuksen mukana. Se saa myös jupiterin ja marsin tuen sekstiilien muodossa ja näistä edelleen muodostuu poikkeuksellisen paljon mahdollistava leijakuvio. Elämä tarjoaa kokemuksia chironin opposition kautta jotka mahdollistavat kommunikaation ja sopimusasioiden jalostumisen mahdollisimman korkealle. Haasteen omaksuminen oman puhtaan totuuden ilmaisemisessa ohjaa suuntaan jota ei tarvitse jälkeenpäin selitellä. Merkuriuksen hallitsemat tiedon ja kommunikoinnin alueet tulevatkin kehittymään valtavasti. Universaalien lakien mukaan leijakuvion oppeihin kuuluu huomata kuka sitä lennättää.
Organisointia
Saturnusaurinko skorpionissa tuo lojaalisuutta ja kykyä jäsennellä byroktian ja auktoritetismin rakenteita. Hierarkioiden ymmärtäminen mahdollistaa etenemisen portaikossa askelma kerrallaan. Askelmilla etenemisessä jaksamisen rajat eivät ole ensimmäisenä mielessä kunnianhimon ohjastaessa eteenpäin kuin mummoa hangessa. Aina korrektin käytöksen johdosta sinusta ei päällepäin voi nähdä jos sisin sattuu kihisemään. Annat enemmän painoarvoa sille että saat asiat pysymään koossa. Velvollisuudentunne kääntää täytymismoodinupin normiasentoon kaakossa jonka ansiosta voi saavuttaa mielestään tärkeitä päämääriä
Sovintoa kohti
Vaakamarsin ansiosta ja sen todennäköisen neliön kauriskuun kanssa ansiosta pääset aina askeleen kerrallaan eteenpäin valitsemaasi päämäärää kohti. Haluat ylläpitää vakaata ilmapiiriä, jonka vuoksi olet haluttua seuraa päätöksien teossa. Olet valmis joustamaan omalta mukavuusalueeltasi mikäli se takaa itsellesi vakaita olosuhteita ja suunta on kokonaisuuden hallintaan vaikka ensivaikutelma olisi stressaavakin.
Mukavuuskehyksen ylläpito itsensä kustannuksella saavuttaa kuitenkin ennen pitkää lakipisteensä astrologisten syklien tarjotessa korjaussettiä asetelmassa joissa kaikilla on hyvä olo joka itseltä jää puuttuman.
Voiko sielunsa myydä…
Plutovenus skorpionissa antaa loistavan ymmärryksen bisnesmaailman rakenteista. Pokerinaamaa eivät pienet eikä suuremmatkaan tuulet herkästi hetkauta. Sinut nähdään vahvana persoonana suuriinkin hankkeisiin. Omat arvot toimivat vahvana motiivina kaikkeen mahdolliseen elämässäsi.
Elämän raadolliset totuudet eivät pahemmin hetkauta, nehän kuuluvat synkemmästä olemuksestaan huolimatta elämän kirjoon.
Elämä on parasta laiffii
Yksilöllisen kosmisen ajoituksen ja kehityssuunnitelman mukaan aika mahdollistaa oman karttansa mukaista elämän harjoittelua, jota voisi oman itsensä löytämisen tieksi kutsua. Ajoituksellisesti kukin elämän osa-alue on toisinaan sujuvasti myötäisten mahdollisuuksien tuulessa ja toisinaan tarjotaan uudelleenkalibrointia. Koko systeemi on viisaasti toteutettu ja ihmiselle on annettu eriasteisia vaikutusmahdollisuuden tasoja kuhunkin tilanteeseen. Astrologiasta huolimatta ja sen ansiosta kukin on oman onnensa seppä.
Kartallasi on valtava yksilöllinen kehittymispotentiaali kohti universaalia ykseyttä ja päämäärää joka löytyy lopulta vain ja ainoastaan oman tietoisuuden kehittymisen kautta, johon elämän kokemuset tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden. Karttasi mukaisesti olet päättänyt ottaa haasteen vastaan vähän reilumpana annoksena. Elämän kiertokulussa kartan haasteellisia aspekteja hiotaan kokemusten kautta vähitellen kohti omaa korkeinta tietoisuutta ajoituksilla, jotka on ennalta määrätty.
Nyt on aika…
Sinulla on meneillään uudistumisen, vapautumisen ja yksilön oikeuksien teema uranuksen ravistellessa plutovenusta oppositiosta, kaiken lisäksi yläsolmullasi. Uranus tuli tähän jo viime kesänä ja yrittää auttaa sinua tuulettamaan arvomaailmaasi ja vertaamaan mm. rahan, rakkauden, ystävällisyyden ja ihmisyyden keskinäisiä suhteita. Syntymäkartalla pluton ja venuksen yhtymä tavallisimmin johtaa löytämään ja jalostamaan omat ehdottoman pitävät arvot joista ei jatkossa ole mahdollista joustaa.
Uranuksen periaatteen mukaisesti tapahtumissa voi olla yllätyksellisiä ja äkillisiä käänteitä. Yläsolmu on sinulla merkityksellinen sen sijaitessa vastapäätä plutovenusta ja nyt uranuksen ohittaessa sitä, antaa se viitteitä täysin uudenlaiseen suuntaan arvojesi osalta. Yläsolmu merkityksellisesti sijaitessaan antaa viitteitä tärkeästä oppimisesta tai elämäntehtävästä, joka voi olla täysin henkilökohtainen ja hyvässä lykyssä uraan sisältyvä. On kuitenkin yksilöllistä ja elämän vaiheesta riippuvaa, mistä kokee onnellisuuden ja tärkeyden koostuvan.
Täysikuuta ja oivalluksia
Venuksesi on 8 astetta skorpionia, ja aivan pilkuntarkasti, tämä on erityisen voimakkaasti astrologisessa ajoituksessa juuri nyt. Tämä ajoitus auttaa näkemään kokemasi arvomaailman toisenkin puolen. Merkurius seilaa loka-marraskuun, tarkalleen 7.10., 20.10. ja 17.11. venuksellasi saaden uranuksen opposition joka tulee kyseenalaistamaan koko tähänastista arvomaailmaasi. Lisäksi saat venukseesi kohdistuvan täydenkuun asteentarkasti 31.10., joka vaikuttaa alitajunnan, tuntuman, aavistuksen tms kautta hyvin painokkaana tunnelmana. Tältä pohjalta ymmärrän ettet voi juuri nyt olla Suomea edustamassa. Arvokäsityksesi ovat nyt puristuksessa. Tämä loka – marraskuu tarjoaa poikkeuksellisen tilaisuuden hokasta ja sisimmässään käsitellä jotakin tärkeätä, tilaisuus ei tule toistumaan tässä muodossa. Asemasta riippumatta, elämä on henkilökohtainen harjoittelurata.
Flowta ootellessa
Ensi kevään neptunus henkisten ominaisuuksien edustajana tulee henkilökohtaiseksi avuksi tekemällä hyvin toimivaa kulmaa aurinkoosi jolloin vaisto tai intuitio vinkaa pehmeästi suuntaa jossa on flown tuntua. Tämä ei ole pakottavalta tuntuva vaan pikemminkin sisäinen kutsumus. Sosiaalisia rakenteita ja mahdollisuuksia edustavat planeetat tulevat ensi vuonna myös haastamaan arvomaailmaasi avautuvasta neliöstä, joka on astrologisessa haastekierrossa korjausliikkeen vaihe ja siihen olisi oikeastaan velvoillisuus pyrkiä viemään omalta tuntuvaan suuntaan.
Skorpparivenus motiivina…
Astrokartan perusteella mieleeni tulee yhtäläisyys prisessa Dianaan. Ei niin että se olisi synnynnäinen, vaan elämänkokemuksen jalostama suunta, kunhan aika on siihen kypsä. Karttavertailua en tehnyt vaan ajattelen mitä tällainen kartta voisi parhaimmillaan edustaa.
Sitä kypsymistä tapahtuu juuri nyt vähintäänkin kohtalaisen voimakkaasti. Skorpionivenukselle ei ole mahdollista olla mukana korruptoituneen valheellisessa toiminnassa vastoin tahtoaan ja erityisesti plutolla höystettynä omasta arvokäsityksestä muodostuu ennenpitkää täysin ehdoton. On tietysti täysin itsestä kiinni minkä kokee vastaavan todellisia arvojaan.
Tsemppiä Suomen Sannalle ja valoa pohjolaan
Astroterveisin Arto Virtanen