Tarjoilevatko jupiter, saturnus ja neptunus vuosisadan kattauksen?

helmi 23, 2022 | Astrosää

Nyt ollaan harvinaisen hetken äärellä.

Jupiterin ja neptunuksen kimppa tapahtuu sentään suunnilleen 12 vuoden välein. Tämä avaa luovuuden toteututtamiselle aivan uudenlaiset mahdollisuudet. Ja neptunus jos mikä on henkisten kykyjen edustaja. Kalat on myös eläinradan viimeinen merkki, ja siinä mielessä edustaa jonkinlaista huipentumaa. Neptunus ja jupiter ovat viimeksi voineet kohdata kaloissa vajaa parisataa vuotta sitten, Neptunus kun käy vähän hitaalla kiertäessään eläinrataa…

Neptunus on tuttu planeetta merkittävästä sijainnistaan henkisten ja luovien alojen tekijöille. Jossain mielessä sopisi kyllä 70-luvun hippimeininkiinkin. Mutta tärkeintä lienee henkisen kasvun ja hyvinvoinnin mahdollistuminen. Se on suunnilleen suunta mihin jupiter alkaa nyt ovia aukomaan.

Setti on siis aika voimakas ja sanoisin että nyt luoja yrittää ihan parastaan tyrkyttää. On sillä sitten kääntöpuoliakin, henkiset ja uskonnolliset piirit tulevat kokemaan renesanssin ja vähän överiksikin voi siinä sivussa mennä. Sopii varoa vääriä profeettoja ja pitää uskaltaa kyseenalaistaa asioita.

Ja sitten saturnus

Planeetta joka tunnetaa konkreettisuudesta, materiasta jne. Sillä on joissakin aspekteissa myös pysyvyyttä rakentava käytännön toteuttajan ominaisuuksia. Saturnuksen asema edellisiin on parasta mahdollista palkkion aspektia ja eräällä tavalla rakentaa myös jotain nyt ja näkyvääkin luulisi tulevan. Taitaa tulla taiteiden vuosi.

1919 – 1920
Näiden aspektit olivat samat mutta asetelma toisin päin, saturnus oli heikomman aspektin puolella.  Lisäksi neptunus ja jupiter olivat leijonassa eivätkä kaloissa. Tällä kertaa mennään enemmän sellaisen luovuuden osastolla jolla ei niinkään keskity ulkoiseen hyvinvointiin vaan menee enemmän henkisemmälle puolelle. Asetelma kesti tuolloin edelliskerralla n. 4 kuukautta.

2022
Tämähän tapahtuu tänä vuonna vieläpä kahdesti. Astrosoftaa antaa aikavälit 24.3. – 22.5. johon mars antaa myös ruutia huhtikuun 5. alkaen. Joulukuun puolivälissä kuvio osittain vielä toistuu, mutta tämä keväinen on voimakkaampi. Käytännössähän näiden planeettojen teemalla mennään koko vuosi. Neptunus menee kaloissa asteluvuisa 23 – 25 ja nyt keväällä lisäksi mars käy polkaisemassa mopon käyntiin. Joulukuussa neptunus menee 22 – 23 asteessa kaloja.

Seuraavakin kerta tulee

2099 nämä kolme tekevät saman tyyppisen kuvion keskenään seuraavan kerran. Aspektit vain ovat paljon väljempiä ja saturnus taas sillä laiskemmalla puolella. Tämä on siis aikuisten oikeesti kova juttu nyt tällä kertaa.

Mistä sitä hyvää sitten tulee?

 

Tässä on jonkinlaista siirtymän teemaa ihan materiaalitasollakin. Jonkun sortin uusjako tai jotin sinnepäin. Tyhjästähän materiakaan ei ilmesty. Toisilta otetaan ja toisille annetaan. Melkein väittäisin että voittajien puolella on enemmän niitä jotka ovat olleet itseohjautuvia ja universaaleja lakeja edes jotenkin noudattaneet jo jonkin aikaa. Tämän voimakkaan asetelman mekanismi vain on sellainen, nyt kun neptunus astuu kehään.

Tässä tulee siis olemaan ns. voittajia ja häviäjiä. Vaikuttaisi myös että materian arvostus saattaa tulla menettämään merkitystä. Ja myös niin että jos liian raskasvetoisen kivireen naru katkeaakin niin monille näyttäis olevan vähintään korvaavaa tilalle. Osa populasta voi valita kuinka tulee käymään ja osalta ei edes kysytä.

Suomilandia?

Kuis ollakaan, kyllä osuu Suomen karttaan ihan satasella. Siinä alkaa olla jo sen verran tapahtumaa tiedossa että teenpä siitä erillisen katsauksen.

Aikaisempia kirjoituksia

Kohti unelmaa

Kohti unelmaa

Tuntuuko että välillä on ajanjaksoja jolloin unelmat saavat sijaa ja konkrettista muotoa elämässä? Että niillä on mahdollista toteutua ihan käytännössä? Joillekin tällaista mahdollisuutta tarjotaan parhaillaan ja voimakkaimmin se tällä kertaa osuu kalojen merkkiin.

lue lisää
Suomi 2025

Suomi 2025

Mitä mahtaa Suomelle kuulua vuonna 2025?

Onhan tätä tavallaan odotettu nähtäväksi. Jokin aavistus on ollut jo kohta 6 vuotta. Maailma ja Suomi oli v. 2019 kovin toisen näköinen kuin nyt. Paljon on tapahtunut ja tuntuu että siitä olisi jo ikuisuus. Olin silloin Suomen astrologisen seuran kevätpäivillä Helsingissä luennoimassa Sepon kanssa aiheesta ”Maailma ja me 1914 -2034”. Hyvä asia Suomen kannalta 2025 lienee että vuuosi loppuu kuitenkin joskus.

lue lisää
Henkisten ominaisuuksien uusi aika

Henkisten ominaisuuksien uusi aika

Neptunus on tyypillisin selvänäkijöiden, noitien tai velhojen planeetta. Se edustaa useimmille näkymätöntä maailmaa ja useimmat eivät taida myöntää sen edustamien asioiden olemassaoloa. Se on mystinen, ei-konkreettinen planeetta, joka aloittaa nyt toisen kierroksensa eläinradalla löytämisensä (1846) jälkeen. Eläinradan ensimmäiseen merkkiin oinaaseen se siirtyi 1874 – 75.

lue lisää
Copyright © 2025Arto Virtanen

Tietosuoja

Astrostudio
Yleistä tietosuojasta

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat mielestäsi mielenkiintoisimpia ja hyödyllisimpiä.