Universumi on maailmanpyörä
Onko se maailmankaikkeuden kattava valtavan laajuinen rataskoneisto ja energiajärjestelmä? Ajatus on niin laaja, ettei tiede pysty sitä osoittamaan. Tämän voi ymmärtää vain suhtautumalla ajatukseen avoimin mielin, ilman ennakkokäsitysten värittämää rajoittunutta mieltä. Tuntuuko mahdottomalta ajatus että kaikki on tarkoituksenmukaisella tavalla järjestyksellä yhteydessä toisiinsa, ja vieläpä tavalla jota ei juurikaan voi havainnoida, saati konkreettisesti esittää jonakin havaintokaaviona?
Maailma kehittyy ja ihminen kehittyy
Historiasta tiedämme että on yksi pysyvä asia joka on muutos. Mutta miksi sitä tarvitaan? Oppimiseksi, kehittymiseksi, jonkin kohoamiseksi entistä paremmaksi. Elämme materiaalisessa maailmassa johon kuuluu konkreettisia asioita. Useille ne muodostavat kulissin turvasatamalle. Entä kun se alkaa horjua, maanjäristyksen tai muun ulkoisen uhan kohdistamana. Voi vain kysyä itseltään mitä jää jäljelle, tuleeko tyhjyys ja epätoivo joka kumpuaa menettämisen pelosta. Siitä että ego on rakentunut kulissien varaan. Itsestämme ulkopuolisen materian tai muun ominaisuuden pönkittämänä.
Tämä vuosi siivoaa illusioita tehokkaammin kuin vuosisatoihin. 2020 tulee jäämään historiaan merkittävänä käänteenä. Pluto pöyhii jokaisen tarpeettoman epäaidon sontatunkion niin että lemuaa oikein kunnolla.
Haluatko siivota koronan pois?
Toisin sanoen, ego ei tykkää ikävästä asiasta. Pitäisikö se meditoida pois maailmankartalta? Eikös olisikin hienoa että olisi pystynyt vaikuttamaan… Hetkinen vain, tässä kohtaa itsetuntoa rakennetaan olemattomilla oljenkorsilla. Kysy vaikka keneltä, kukaan ei taaskaan arvosta sen enempää.
Ihan täällä materiaalisella telluksellakin pätee samat energiarattaat kuin koko aurinkokunnassa ja vähän laajemmat lait kuin vain ne ihmisen kirjoittamat. On jo lähtökohtaisesti eettisesti kyseenalaista yrittää estää välttämätöntä tapahtuvaksi.
Korona on universumin työkalu
Onko siis mitenkään viisasta yrittää deletoida sitä?
Muutama esimerkki:
Astrokuviot kertovat ajan olevan Suomelle tärkeä, avain muutokseen ja lukkotilanteen purkamiseen. Lukkotilanne täällä kohdistuu nyt arvoihin; inhimillisyyteen, rahaan, ystävyyteen jne. Hyvin yksioikoisesti tulkiten: kumpi on tärkeämpi, raha vai rakkaus. Ja tässä ei ole kyse rakkaudesta romanttisessa mielessä, vaan hyväksymisestä sellaisena kuin on. Niin asioihin kuin ihmisiinkin kohdistuvana, ilman että yrittää säätää haluamakseen, ego haluaa, aitous on hyväksyntää terveillä rajoilla joka taas on itsensä kunnioittamista ja hyväksymistä. Työmaa on siis itsessämme kussakin yksilössä eikä ulkopuolisessa koronassa. Se on peiliin katsomisen aika.
On yhdentekevää onko korona syntynyt luonnossa vaiko tehty laboratoriossa biologisen sodankäynnin aseeksi. Universaalit voimat vaikuttavat yksilöiden kautta nyt erityisen vahvasti. Ja kas kummaa, tapahtuu niin että yhä vähempi osa ihmisistä enää haluaa uhrautua mielettymyyksien edessä. Kaikelle on tarkoitus eikä ihmisen ego pysty kaikkeen vaikuttamaan. Kehityksen pääsuuntakin on pakko olla vääjäämättä jonkin oppimista kohti. Muutenhan systeemissä ei olisi mitään loogista.
Entä vanhukset, koronan uhrienemmistö?
Kysyä sopii millaisen arvon yhteiskunta heissä näkee. Mallihan on sellainen että täysin hyödyttömänä yhteiskunnan joukkona ratkaisuksi on kehitetty siirtää heidät sivuun muusta yhteiskunnasta. Laitoksiin joissa kenelläkään ei ole heille aikaa. He kokevat itsensä rasitteeksi jo muutenkin ja tahtovat vain päästä pois. Yhteiskuntaratkaisu on ollut sen varjolla heidän omaisuuden lypsäminen mahdollisimman tyhjiin hoitopaikkamaksujen muodossa, edunvalvontajärjestelmäkin mahdollistaa tämän niin tehokkaasti ettei edes omaisilla ole mitään sanomista. Omaisuuksia saatetaan myydä pilkkahinnalla sisäpiiriin viranomaisten siunauksella.
Mitä hyvää on tapahtunut jo nyt?
Hallitus on muuttunut feminiinienemmistöiseksi, aivan kuten Suomen astrokartta osoittaa suunnaksi kuuluvan.
Suomen omavaraisuuden tärkeys elintarvikkeiden suhteen on otettu esille. On esitetty ainakin maatilatyön sallimista ilman että se vaikuttaisi työttömyysturvaan.
Työttömyysturvan työssäoloehdon karttumisaika on puolitettu ainakin tälle vuodelle.
Ainakin jotkut pankit tarjoavat lainoihin lyhennysvapaan mahdollisuutta.
Ihmisillä ja perheillä on aikaa toisilleen.
Talousrikoksia ja -kytköksiä tulee jatkuvasti esiin.
Pedofiiliyhteyksiä tulee ilmi ja selviää miksi ilmiö on olemassa.
Ja varmaan paljon muutakin maailman mielettömyyttä tulee näkyviin. Tämä vuosi on vielä alkupuolella.
Korona vaikuttaa niin laajasti hyvän mahdollisuuteen etten näe mitään syytä yrittää deletoida sitä saman tien, vain jotta kaikki palaisi entisiin uomiinsa. Se on ihmisen mieli jolle tästä on tarkoituksella tehty kauhukuva ja tilanteen näkyvä puoli.
Vesimiehen aika, mitä se on?
Termi on tietenkin astrologinen. Somessa sitä tarjotaan odotettuna epämääräisen pitkänä aikajaksona, jolloin kaikki mullistuu ja tulee aivan itsestään helpoksi. Mahdollisesti siitä on kuvauksia tai kertomuksia joissakin ”aikalaiskirjoissa”, en tiedä enkä välitä.
Ei jonkinlainen aika sinänsä ratkaise asioita. Osaltani voin kertoa oman ajatukseni mitä tämä mystiseksi kuvailtu vesimiesaika astrologian vinkkelistä tarkoittaa.
Ensinnäkin on tiedostettava mistä olemme tulossa. Jos astrologisesti on olemassa pidempiä jonkin sorttisia ajanjaksoja, on niiden liityttävä planeetoista ehdottomimman aitouden ilmentäjään ja hitaimmin etenevään, plutoon.
Kauriin aika.
Pluto on kussakin merkissä keskimäärin parikymmentä vuotta, mutta jaksojen pituus vaihtelee. Kauristyyppiseen mentaliteettiin kuuluu täytyminen, kankeus, kunnianhimo, järjestelmällisyys, materia jne. Pluto tässä laadussa ollessaan tietenkin rakentaa vahvasti mutta myös vääjäämättä jossakin vaiheessa tuo esiin negatiiviset, kehitystä estävät puoletkin.
Vesimiehen aika on koittamassa.
Totaaliseen sellaiseen on vielä joitakin vuosia aikaa. Saturnus on jo käymässä vesimiehessä ja parisen vuotta siellä viihtyy. Vuoden vaihteen jälkeen ei muutamaan vuosikymmeneen palaa kauriiseen, jossa se on nyt jo pari vuotta ollut. Saturnus on suunnillen sama kuin kaurislaatu, koska on sen hallitsijaplaneetta.
Kaikesta tulee joustavampaa, kankeita malleja puretaan jos ne ovat yhteisen hyvän esteenä. Yhteinen hyväkin tulee enimmäkseen siitä että yksilö pääsee toyeuttamaan ”kutsumustaan” joka sisäisenä pakkonakin tunnetaan. Vesimies on maailmankaikkeuden humanitääri ja yksilönvapauden ja sallimisen puolestapuhuja. Sekin voi mennä överiksi. Pluto kyllä sitten näyttää kuinka hallittua vapauden ideologiasta saadaan. Ehkä siihen tarvitaan globaali katastrofi, en ole katsonut onko sellaista tulossa. Suomen kartalle näyttäisi lähivuosina jo koittavan aika jolloin totuus touhusta valkenee. Voipi olla Suomen itsenäistyminenkin edessä, siltä se minusta näyttäisi.
Anyway, vesimiehen aikaan kuuluu myös rohkeus, kyseenalaistaa luutuneita käsityksiä. Ja sallia itselleen toiminta,malleja joita ei aiemmin olisi uskonut mahdollisiksi tai jotka eivät perinteisesti ole ollet normien mukaisia yleisesti hyväksyttyjä.
Näin yhteinen hyväkin on mahdollista kun sitä on entistä vapaampaa toteuttaa jo yksilötasolta lähtien eikä vain viranomais- tai yritysorganisaatioiden suodattamana. Yksilöitä niissäkin instansseissa enimmäkseen on joihin aika vaikuttaa samoin kuin useisiin muihin, ei voi enää toimia sisintään vastoin siinä määrin kuin aiemmin.
Yhdessä yössä, viikossa, kuukaudessa tai vuodessakaan kaikki ei voi tapahtua isossa orkesterissa, ei edes voimakkaimmat planeettat kiiruhda sellaiseen tahtiin. Yksilötasolla kullakin omassa elämässään on paljon enemmän mahdollisuutta kurssin muutokseen ahdistavien asioiden osalta.